SM-viestit Mikkeli

Moi,

 

olihan hieno juosta viikonloppuna SM-viesteissä kotikentällä Mikkelissä 4x100m. Kiitos joukkueelle eli toisesta osuudesta lähtien Viljamille, Petterille ja Juholle! Vaihdot osuivat kohdalleen ja jätkät juoksivat hyvin! Juhon loppusuoran takareisivaiva viivästytti matkantekoa, mutta hän taisteli jalallaan urhoollisesti maaliin. Tällä kertaa finaaliin paukut eivät riittäneet, mutta ehkä viestitapahtumista on mahdollista tehdä Kilpa-Veikoille tuleville vuosille yksi johtoprojekteista. Se tuo merkittävän lisän yksin tekemisen rinnalle.

Oma juoksu oli kyllä yllätys. Pari viikkoa sitten, kun mukaan kysyttiin, hieman reissuun lähtöä joutui miettimään. Liikuntaa olin tehnyt reilun vuoden ajan päivittäin asettamani tavoitteen mukaisesti. 29.6.2017 asetettu tavoite kuului siten, että tästä päivästä lähtien seuraavan vuoden ajan teen joka päivä vähintään 20-30 min liikuntaa. Toki matkaan mahtui myös useamman tunnin liikuntapäiviäkin, mutta tuo oli minimi. Omalla kohdallani tuo tavoitteen asettelu onnistui erinomaisesti. Pitkään vaivanneesta hermoston ylikuntotilasta tunsin päässeeni eteenpäin helmimaaliskuun vaihteessa. Ei tilanne ole vieläkään normalisoitunut, mutta selvästi se on jo parempaan päin. Ja tavoite jatkuu.

Ja sitten siihen juoksuun. Kisapäivän aamuna sanoin kotosalla, että nyt oikeasti ensimmäistä kertaa tuntuu jalat sellaiselta, mitä ne olivat noin viisi vuotta sitten kunnossa ollessaan. Eli aikana ennen myyräkuumeen sairastamista ja muutakin rasitusta. Myös tämän puolesta oli aivan törkeän hienoa lähteä juoksemaan pitkästä aikaa. Toinen iso syy hyvään fiilikseen oli viestiporukka ja kolmas seuran edustaminen kotikisoissa. Kävimme aamulla katsomassa vaihdot kuntoon Ristiinan urheilukentällä Viljamin ja Petterin kanssa, Petteri ja Juho kävivät viimeisen vaihdon jo edellisiltana.

Itse juoksussa kiihdytys tuntui todella helpolta ja terävältä ja juoksu jatkui pitkälle hyvin. Lopussa tapahtui pientä jäykistymistä, mutta ainakaan kärjen takana ei tultu vaihtoon. Vaihto meni luomallamme taktiikalla erittäin hyvin, kenkiä 20 ja Viljamilta 95 % lähtökiihdytys. Tuolla loimme lisää aikaa itse vaihdon suorittamiseen niin, ettei Viljami päässyt karkaamaan. Hyvä juoksu kaiken kaikkiaan ja parin kilon tiputuskin varmasti auttoi vielä asiaa. Loppuaikamme oli lopulta 44,37 s.

Uutisointiin ja tiedotustoimintaan on mahdollista Mikkelissä lisätä panostusta. Tuo on ehdottoman tärkeä juttu kokonaisuuden kannalta. Askel kerrallaan siinäkin, niin vielä entistä parempihan siitä väistämättä tulee.

Perttu, Viljami, Petteri ja Juho

Terv. Perttu / Noponen Sport