Maaseutuelämätä

Morjes,

ollaan kotiuduttu Mikkeliin Jyväskylän melskeistä ja jatketaan perheen kanssa elämää Mikkelin metsäisissä ja järvisissä maisemissa. Syksyllä ajauduttiin remontin taipaleelle. Hiotutettiin ja maalattiin tuvan lattia, jotta vuosi sitten perheeseemme syntynyt pieni mies välttyy tikuilta polvissaan ja jalkapohjissaan. Samalla laitettiin leivinuuni uuteen uskoon ja hieman myöhemmin ennen joulua uusittiin keittiötä. Jälkimmäinen homma jatkui tämän vuoden puolelle seinän kunnostuksen ja lattian hiotuksen ja maalauksen merkeissä. Kiitos kaikille töissä mukana olleille ja tukeneille. Syksyyn mahtui asiaan kuuluvasti tietenkin myös metsän raivausta. Muutoin ulkotyöt ovat pitäneet sisällään paikkojen järjestelyä ja konehommien opettelua. Tekemisen puutetta ei ole tuvan lämmityksineen ollut.

Ei kuitenkaan unohdeta ammattia, jonka parissa työskennellään. Urheiluvalmennukset ja kuntovalmennukset jatkuvat. Se on mukavaa hommaa, kun saa tehdä töitä ihmisten kanssa, joilla on motivaatiota kehittää itseään ja parantaa oloaan. Siitähän tässä kaikessa on kysymys, hyvän olon mahdollistamisesta ja tietysti kehityksestä. Toivottavasti voin jatkossakin auttaa mahdollisimman monia pääsemään tavoitteisiinsa!

 

Ystävällisin terveisin kaikille lukijoille!

Perttu Noponen / Noponen Sport